keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kiekko-Karhut Kangasalla

Jäät Virtain jäähallista on sulatettu jo kuun alussa. Seuran joukkueet (Ainakin E- ja F-juniorit) ovatkin pelailleet muilla paikkakunnilla ystävyysotteluja ja turnauksia. Karhuvaarin silmiin osui oheinen otteluraportti F-junioreiden miniturnauksesta:

Kiekko-Karhujen F-junioreiden kiekkokausi päättyi iloisissa tunnelmissa Kangasalla. Miniturnauksen ykkös- ja kakkossijat tulivat varsin vakuuttavan peliesityksen jälkeen.

Turnauksen avausottelut olivat molemmilta Kiekko-Karhujen joukkueilta varsin tunnustelevia ja parin viikon poissaolo jäältä näkyi otteissa selvästi. Otsojen peli, Kangasalan Kisa-Eaglesin valkoisia vastaan, päättyi maalein 6-6. Mira Urrila ja Maiju Mansikkamäki pelasivat varmaa peruspeliä ja olivat joukkueensa parhaimmistoa. Hannes Jaakkola raatoi ja taisteli isolla sydämmellä joukkueensa eteen. Otsojen maalissa torjui Paavo Sammalisto. Kontiot kohtasivat avausottelussaan Kisa-Eaglesin mustan joukkueen. Myös tässä otttelussa päädyttiin tasapeliin maalein 4-4. Kenttäpelaajista maininna arvoisesti pelasivat Eemeli Virta ja Tuomo Viitanen. Riki Vaali teki kaksi maalia. Kontioiden maalia vartioi ottelussa Eemeli Koskinen.

Kontioiden toinen ottelu oli kaksijakoinen. Joukkue johti ottelua jo 4-1 , mutta Kisa-Eagles valkoinen taisteli urhoollisesti ja tasoitti ottelun väkisin. Rasmus Raivion ja Atte Kuutschinin maalit vapauttivat kuitenkin Kontioiden peliä sen verran, että loppujen lopuksi joukkue otti 10-4 voiton. Arhi Nikkanen ja Manu Heinonen pelasivat hyvän ottelun. Riki Vaali maalissa torjui varmasti. Otsot laittoivat omassa pelissä verkot heti tötterölle. Ketju, Roni Kuusikko – Jere Ylitalo, Heikki Leveelahti – Mervi Urrila oli lähes pitelemätön tässä ottelussa. Lauri Purakasmäen kikat myös purivat onnistuneesti. Joukkue otti 13-3 voiton Kisan mustasta joukkueesta. Joukkueen syöttöpeli oli täysin omaa luokkaansa ottelussa. Maalissa jatkoi Paavo Sammalisto.

Miniturnauksen viimeisessä ottelussa kohtasi turnauksen kaksi parasta joukkuetta, Otsot ja Kontiot. Otsot aloitti vahvasti ja siirtyi 2-0 johtoon heti avausvaihdossa. Hitaasti syttyneet Kontiot lisäsivät kuitenkin vauhtia ja Antti Poikosen maalilla aloittivat takaa-ajon. Eemeli Koskisen maalilla joukkue tasoitti ottelun. Ottelu eteni tämän jälkeen tasaisena ja jännittävänä loppuun asti. Molemmilla joukkueilla oli omat etsikko aikansa ratkaista ottelu mutta niin vain kävi, että pistejakoon päädyttiin maalein 10-10. Kontioiden maalissa hikoili Eetu Lahti ja Otsoilla Jere Ylitalo.

Kiekko-Karhujen valmentajat olivat tyytyväisiä päivän antiin: -Aivan loistavasti onnistunut päivä kaikin puolin. Ensinnäkin, lapset lähtivät tälle matkalle ilman vanhempia, eli osa lapsista oli ensimmäistä kertaa ns. yksinreissussa ja kaikista toimista selvittiin hienosti. Ei mitään ongelmaa missään vaiheessa, ei edes ruokailussa. Todella hieno suoritus. Ja sitten vielä tämä pelillinen suoritus, niin ei kyllä voisi päivä paremmin mennä. Tässä vaiheessa kiitokset vielä kerran Raivion Jarkolle, Urrilan Minnalle ja Lahden Marille, jotka olivat matkassa mukana ja apunamme. Ja tietysti kaikille muillekkin vanhemmille kiitokset menneestä kaudesta ja joukkueen eteen tehdystä työstä, sillä ilman teidän panostanne ja talkootyötänne tämä ei olisi mahdollista. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, kohti uusia tavoitteita.

Kiekko-Karhujen joukkueet turnauksessa, Otsot; Hannes Jaakkola 0+2, Roni Kuusikko 14+5, Maiju Mansikkamäki 0+1, Heikki Leveelahti 4+5, Lauri Purakasmäki 5+1, Paavo Sammalisto 3+3, Mervi Urrila 0+1, Mira Urrila 0+1, Jere Ylitalo 3+5.

Kontiot; Arttu Antila 1+1, Manu Heinonen 3+3, Eemeli Koskinen 3+3, Atte Kuutschin 1+1, Eetu Lahti 0+1, Arhi Nikkanen 5+3, Antti Poikonen 2+0, Rasmus Raivio 4+3, Tuomo Viitanen 0+1, Riki Vaali 4+2, Eemeli Virta 0+1.

Näin on siis F-junioritkin saaneet kiekollisen kauden päätökseen. Seuran päättäjäisiä vietetään pe. 23.4.2010 klo 18.00 yläkoulun juhlasalissa, mihin karhuvaarikin ajatteli itsensä raahata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti