maanantai 22. helmikuuta 2010

Kukko vai Kana?

Super-Sunnuntain pelit on ohi ja Karhuvaarikin on palannut "elävien" kirjoihin.
Mitä yhden päivän peleistä jäi sitten käteen?

Päivän avausottelu Venäjä - Tsekki oli odotetun tiukka vääntö. Ottelun ehdoton helmi oli kahden suuren tähden eli Jagerin ja Ovetshkin törmäys (Taklaus). Alenksanteri Suuren näytti "entiselle" supertähdelle mikä on miehiään. Olen kuitenkin varma, että "takatukka" Jagerille jäi vielä sanansa sanottavaksi. Aika näyttää miten siinä käy, sillä siinä sopassa on myös Suomella lusikkansa. Kanada lähti turnaukseen suurena ennakkosuosikkina. Liekö siitä tulleet paineet, vai mikä, mutta joukkueen peli tökkii tällä hetkellä melko pahasti. Unelmafinaalikin (Kanda-Venäjä) meni jo myttyyn.

Ja sitten Suomen taaperrus vai oliko se taktinen häviö? Tuskin, vaikka länsi naapurin lehdet niin väittävätkin. Puhtaita papereita ottelusta ei mielestäni saa kun Valtteri Filppula ja Miikka Kiprusoff. Muu joukkue oli enemmän tai vähem-
män lampaita. Eniten ulkona hyökkääjistä oli veteraaniketju; S Koivu- Selänne - Lehtinen. Ketjun peli ei kolmen alkusarjan ottelun jälkeen ole oikein sykähdyt-
tänyt. Onneksi pelit jatkuvat.

Ja sitten tapaus Kukkonen. Onko valmennusjohto noin sokea? Mies kolme kertaa jäällä kun omiin kolahtaa ja muutenkin mies ulkona kun lumilauta ja AINA vain kentällä. Mitään reakointia ei tapahdu....Käsittämätöntä? Ennen kisoja kohistiin Jussi Jokisen valinnasta. Miksi miestä ei valittu kisoihin? Samaa voisi kysellä Kukkosen kohdalla, miksi mies valittiin kisohin?



Ja miksi  pakkipari Pitkänen-Kukkonen pelaa edelleenkin parina? Kahden pelin jälkeen oli jo selvää, että tämän parivaljakon ajatukset eivät toimi, eikä yhteispeli synkkaa. Mutta, päävalmentaja Jalonen uskollisesti peluuttaa kuitenkin tätä paria yhdessä. Käsittämätöntä? Perusteluina tälle peluut-
tamiselle on se, että onhan parivaljakko pelannut Kärppien aikana peräti parikymmentä peliä yhdessä pakkiparina. Tosin vuotta Jalonen ei perusteluissaan maininnut......
Mutta näillä nyt mennään.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Kenen luistimet?

Viikonlopun kunniaksi kuva-arvoitus. Kenen luistimet kuvassa?

Jos arvoitus tuntuu liian vaikealta, annetaan muutama vinkki.

III-pisteen vihje:
Kyseisellä pelaajalla on NHL:n toiseksi pisin sopimus taskussaan.

II-pisteen vihje:
Kyseinen pelaaja on voittanut NHL:n Hart Trophyn, Lester B. Pearson ja Maurice Richard Trophyt kaksi kertaa peräkkäin.

I-pisteen vihje:
Edustaa maataan Vancouverin olympialaisissa.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Vuosisadan kisat

Vancouverin olympiakisojen miesten jääkiekko pyörähtää 16.2. käyntiin. Mukana ovat kaikki maailman parhaat jääkiekkoilijat ja lähtökohta kisoihin mitä herkullisin. On "uusia", nuoria pelaajia Aleksandr Ovetshkinista Sidney Crosbyyn sekä vanhoja konkareita mm. Suomen Teemu Selänne, Saku Koivu jne. jotka todennäköisesti pelaavat viimeisissä olympialaisissa. Ilmassa on siis suuren urheilujuhlan tuntua. Nyt kannattaa kaikkien jääkiekkojännäreiden istua TV:n ääreen ja seurata maailman parhainta kiekkoviihdettä. Seuraavan kerran tätä herkkua tarjoillaan neljän vuoden kuluttua, mutta onko silloin kaikki mukana? Sitä ei kukaan tiedä.....

Sid the Kid Vs. Alexander the Great vol 2
Amerikkalaiset ovat hehkuttaneet kaikkien aikojen kaksintaistelulla: Sid the Kid Vs. Alexander the Great vol 2. Edellinen yhteenotto nähtiin Halifaxin MM-kisoissa. Silloin voittajan areenalta poistui Ovie. Ohessa kisojen TV oikeudet omistaman CTV:n lämmittelyä oheisesta asiasta.
Entä muut maat? Mitä tekee Ruotsi? Onko Suomesta yllättäjäksi? Saako Jagr Tsekin pelin kulkemaa? Mielenkiintoiset kisat ovat siis alkamassa.



Osa 2
Osa 3
Osa 4
Osa 5
Osa 6

maanantai 8. helmikuuta 2010

Vilkas viikonloppu

Peli vilkas viikonloppu on nyt takana. Kuka voitti? Kuka hävisi? Mitä jäi käteen?
Vuorossa viikon pelikatsaus.....

Aloitetaan edustusjoukkueesta. Joukkue kohtasi Virroilla HPK Icedogsin ja laittoi Hämeenlinnan pojat kotimatkalle tappio niskassaan. Tyylikäs voitto irtosi numeroin 8-3.

C-nuoret kävivät Seinäjoella, paikallisen S-Kiekon vieraana. Syyskierroksella Seinäjokiset laittoivat virtainpoikia oikein kunnolla "pataan", mutta nyt oli tasoerot tasoittuneet. S-Kiekko oli tosin vieläkin parempi, nyt maalein 4-1. Syyskierroksella S-Kiekko otti voiton numeroin 0-20, joten eteenpäin ovat meidän pojat menneet.

D-juniorien ottelu Hämeenlinnassa alkoi klo 19.15 lauantaina. Aivan käsittämätön otteluaika juniorijoukkueelle???? Tämä kuitenkin ilmeisesti sopi virtolaisille, sillä kotiin tuomisina oli jatkosarjan ensimmäinen voitto. Voitto irtosi maalein 4-11. Tästä on poikien hyvä jatkaa kautta ja ottaa vaikka kaikista loppukauden peleistä pisteet.

E-juniorien juna jyskyttää tasaiseen tahtiin. Nyt kaatui Tapparan Irokeesit ja Kiekko-Ahmat Valkeakoskelta. Virroilla pelatuissa otteluissa omaan maaliin ei mennyt YHTÄKÄÄN kiekkoa. Hieno suoritus joukkueelta. Voitot irtosivat maalein 1-0 Tapparasta ja 4-0 Kiekko-Ahmoista.

Tappara taipui E-juniorien käsittelyssä.

F-juniorien Leijonaliiga ottelut jatkuivat Jämsän Länkipohjassa. Kiekko-Karhujen Kontiot kohtasivat avausottelussa KPK:n Mäntästä. Tuloksena tappio maalein 13-1. Toisessa ottelussa joukkue kohtasi PK83:n Parkanosta. Hyvästä yrityksestä huolimatta, tuloksena oli toinen tappio, nyt maalein 11-1.
Kiekko-Karhujen Otsot pelasivat paikallista JLS:ää vastaan tiukan ottelun, joka valitettavasti päättyi isäntien 10-7 voittoon. Toisessa ottelussa Hokkarit vei voiton maalein 6-10. Molemmissa otteluissa virtolaiset hallitsivat ottelutapahtumia, mutta vastustajat tekivät voittoon tarvittavat maalit.

C-tytöt kävivät myös Hämeenlinnassa ja pelasivat tasaiset ottelut Pel2000 ja LeKiä vastaan. Ottelut päättyivät maalein 3-1 ja 2-1. Seuraavaksi tytöillä on oma kotiottelu (20.2. klo 16.30) paikallisvastustajaa PK83 vastaan.

Harrastekiekkojoukkueemme, Hockey Bears, kävi Seinäjoella pelailemassa. Kotiin tuomisina oli tällä kertaa vain tappioita. Kurikkalaiset veivät pisteet maalein 13-1 ja S-Kiekon Tangot olivat parempia maalein 21-1.

Pappa-Karhut iskivät yhteen Verkkareiden kanssa. Kolme tuntisessa maraton-
ottelussa tehtiin maaleja puolin jos toisin. Osa pelaajista oli matkassa tosi-
mielessä, osa otti pelin hiukan leppoisammin. Lopputulos kirjattiin Pappa-Karhujen eduksi maalein 15-12.

Erkki Kämäri torjui Pappa-Karhujen maalissa avauserässä.

Siinä oli todella vilkkaan peliviikonlopun tulokset. Viisi voittoa saalistettiin näistä otteluista. Viivan toiselle puolelle kirjattiin 10 tappiota. Tuleva viikonloppu ei ihan yhtä vilkas pelillisesti ole. Tässä tarjontaa:

Edustus: La 13.02.2010 19:45 Tesoma 2 HT Tesoma vs. Kiekko-Karhut
E-juniorit: La 13.02.2010 14:30 Längelmäki Kiekko-Karhut vs. Hokkarit
C-nuoret: Su 14.02.2010 15:30 Virrat Kiekko-Karhut vs. APV
Lisäksi:
Valtakunnallinen Harrastekiekkoturnaus Virroilla la. 13.2.2010 alkaen klo 10.00

Tervetuloa tai menoa otteluihin:-)

perjantai 5. helmikuuta 2010

Voittojen makuun

Edustusjoukkue pelasi "paikallisvastustajaa" PK-83a, vastaan tasapelin. Edellisottelun kovasta pyörityksestä toipuneet Karhut hallitsivat ottelua hienokseltaan, mutta kohtalokas nukahdus maksoi nyt täydet sarjapisteet. Peli päättyi maalein 3-3.

Kiekko-Karhujen C-nuoret ottivat kauden avausvoittonsa Erkan Areenalla pelatussa ottelussa, viime viikonloppuna. Vastustajaksi saapunut JLS oli aseeton taistelevan ja loppuun asti yrittävän Karhu joukkueen käsittelyssä. Nyt taistelu tuotti myös tulosta sillä, ottelu päättyi maalein 8-2. Joukkue kohtaa seuraavaksi S-Kiekon vieraissa ja sitten on vuorossa "paikallispeli" APV:tä vastaan omassa kotiluolassa. Joukkueet ovat oman lohkon kärkijoukkueita ja samanlaista taistelua vaaditaan Karhuilta taas, jotta pistepussiin saataisiin täytettä.

D-junnut kävivät Hollolassa ja tuomisena Virroille oli tappio maalein 13-1. Joukkueen parhammistoa oli numeroista huolimatta maalivahti Janne Mäkiaho. Jannelle kertyi ottelussa huiketa 86 torjuntaa!

E-juniorit kävivät Tampereen luolassa eli Hervannassa pelaamassa kaksi ottelua. Molemmat ottelut päättyivät virtolaisten voittoon. Ensimmäisessä ottelussa kaatui Tapparan Siouxit maalein 2-3. Toisessa kyytiä sai JLS Jämsästä. Lopputulos kirjattiin maalein 2-5.

C-tytöt aloittivat myös pelinsä. Eurassa pelatuissa otteluissa ei voittoa tullut, mutta erittäin tiukkoja matseja nähtiin. Avauspelissä pelattiin tasapeli HPK:n yhdistelmää vastaan. Ottelu päättyi maalein 0-0. Toisessa ottelussa tytöt kohtasivat Vaasan Sportin tytöt. Syksyllä joukkue kärsi Sportille 9-0 tappion. Nyt ottelu oli huomattavasti tasaisempi, pelin päättyessä vaasalaisille 3-1. Panelian Raikas oli päivän viimeisessä ottelussa maalein 3-1 parempi.

Harrastekiekkoilijat ottivat viikonloppuna tililleen kaksi tappiota. Alavudella pelatuissa otteluissa kohdattiin Hangovers ja KuKu. Pelit päättyivät maalein 4-0 ja 6-3.

Erittäin peli rikas viikonloppu on takana. Tuloksena kolme voittoa, kaksi tasapeliä ja viisi tappiota. Tuleva viikoloppu on vieläkin vilkkaampi pelien osalta (12 ottelua). Kiekko-Karhujen lähes jokainen joukkue on silloin kaukalossa esittämässä taitojaan. Nyt kaikki sankoin joukoin kannustamaan Kiekko-Karhut voittoon. Tässä viikonlopun ottelu tarjonta:

Ottelut:
Edustus: Kiekko-Karhut vs. HPK Icedogs, 06.02.2010 klo 16.30, Virrat
C-nuoret. S-Kiekko vs. Kiekko-Karhut, 06.02.2010 klo 12.30, Seinäjoki
D-juniorit, HPK Oranssit vs. Kiekko-Karhut, 06.02.2010 klo 19.15, Hämeenlinna
E-juniorit, Kiekko-Karhut vs.Tappara Irokeesit 06.02.2010 klo 11.00, Virrat
E-juniorit, Kiekko-Karhut vs.K-ahma sininen 06.02.2010 klo 14.45, Virrat
F-juniorit, Leijonaliigaturnaus 4 ottelua, 06.02.2010 klo 11.00 - 14.00, Jämsä
C-tytöt, HML:n turnauspäivä, 2 ottelua, 06.02.2010 klo 15.00 - 18.00, Hämeenlinna
Veteraanit, Vetskut - Verkkarit, 07.02.2010 klo 18.15, Virrat